JOULUKALENTERI LUUKKU 16-19: Esittelyssä Katjan kaunis skandinaavinen koti

Pääsimme tutustumaan 1995 vuonna rakennettuun skandinaavisen sisustustyylin omaavaan omakotitaloon, jossa Katja perheeineen on asunut kohta kaksi vuotta. Talo on kaksikerroksinen; 4 makuuhuonetta, keittiö, olohuone, kylpyhuone, pesuhuone, sauna, sekä biljardihuone. Kohde on suurimmaksi osaksi remontoitu taidokkaasti. Kodin värimaailma rakentuu on mustasta harmaasta ja valkoisesta.

KEITTIÖ

Keittiö on remontoitu vuoden 2016 syksyllä. Vanhasta keittiöstä on säilytetty liesi sekä uuni. Tila on raikas, valoisa ja avara. Ilmettä moderniin ja selkään sisustukseen on tuotu tummilla irtokalusteilla. Lisäksi tumma lattia ja kiintokalusteiden taustaseinä antavat kivasti tilaan ryhtiä.

  

 

MAKUUHUONEET

Kaikki kodin seinät on pääasiassa maalattu valkoisella, mutta esimerkiksi vanhempien makuuhuoneeseen on haluttu tuoda syvyyttä tumman harmaalla tehoseinällä. Lastenhuoneisiden sisustuksen lähtökohtana on ollut niiden pitkäikäinen käyttö. Ilmettä lastenhuoneisiin on tuotu ajattomalla raitatapetilla.

  

 

YKSITYISKOHTIA

Vanhojen kalusteiden kunnostamisen lisäksi Katja tykkää sisustaa kotiaan muun muassa vaaseilla sekä kynttilöillä, niiden avulla saadaan väriä ja tunnelmaa kodin eri tiloihin. Myös viherkasvit sekä muut luonnosta saatavat materiaalit; kukat ja oksat ovat hänen mieleen. Kasvit tuovatkin kotiin luonnonläheisyyttä ja kotoisuutta.

    

Esittelyssä Jennin upea skandinaavinen koti

Pääsimme tutustumaan Jennin (Instagramissa @2xilo) Helsingissä sijaitsevaan 50-luvun kerrostaloasuntoon. Jenni asuu kolmiossa vuokralla miehensä kanssa. Asunto on vasta remontoitu skandinaaviseen tyyliin, vessaa ja kylpyhuonetta lukuunottamatta, jotka remontoitiin 8 vuotta sitten. Jenni kertoo suunnitelleensa kodin sisustuksen täysi itse, sisusustusvalinnoissa on huomioitu myös miehen mielipiteet.

 

KEITTIÖ

Kokonaan remontoitu pieni keittiö on tunnelmallinen valkoisineen sävyineen. Keittiöön on sijoitettu taidokkaasti pieni kahden istuttavan aamiaispöytä. Suurempi ruokailutila löytyy heidän suuresta olohuoneestaan. Pientä twistiä skandinaaviseen kotiin Jenni on tuonut taiteella, jota näkyy kodin eri tiloissa seinillä erilaisina kollaaseina. Ruokailutilan seinille on ripustettu kaunis taidemaalauksista koottu taulukollaasi, ja taide onkin Jennin omaa käsialaa. Kollaasit tasapainottavat  kivasti valkoisia seiniä ja tummat taulujenkehykset antavat ryhtiä harmooniseen tilaan.

 

         

 

KASVIT JA YKSITYISKOHDAT

Jennin kodista löytyy paljon kasveja ja puisia elementtejä tuomaan kodikkuutta ja väriä neutraaliin sisustukseen. Sisustuksessa on panostettu paljon ajattomaan designiin ja valittu tuotteet siten, että ne tulevat kestämään eri trendien pyöritykset ajan kuluessa.

        

Kodista löytyy paljon pieniä inspiroivia yksityiskohtia. Esimerkiksi tyylikkäät mustat sisustusesineet, maustepurkit sekä valaisimet. Ne tuovat kivasti kontrastia vaaleaan sisustukseen. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää tummien valaisinten inspiroivaan ripustustyyliin.

 

          

Kuvat: Jenni (@2xilo)

Esittelyssä Riinan skandinaavinen koti

Pääsimme Decoriolla tutustumaan Instagaram -yhteistyökumppanimme @allmywhite:n skandinaaviseen kotiin.

 

  

 

Riinan koti on 70-luvulla rakennettu kaksio. Sisustuksen tunnelma on rauhallinen, valoisa ja harmoninen. Kodissa on noudatettu skandinaaviselle sisustustyylille ominaista minimalistisuutta, mikä tuo sistukseen selkeyttä ja on myöskin kaunista. Kalusteet ovat ajattomia ja antavat tilaa monimuotoisille sisustustuotteille. Väriä sisustukseen luo trendikkäät viherkasvit sekä rouheutta erilaiset tekstuurit ja materiaalit.

 

   

 

Tämän kodin eri tiloista löytyy paljon kauniita yksityiskohtia. Riina on sommitellut taidokkaasti ja huolella piensisustustuotteista sekä viherkasveista erilaisia asetelmia. Erilaiset sommitelmat tuovat mielenkiintoa selkeään ja ajattomaan  sisustustyyliin.

 

 

Lisää kauniita sisustuideoita löydät Riinan Instagram-tililtä @allmywhite. Antoisia sisustushetkiä kaikille lukijoille!

Esittelyssä Jennan skandinaavinen koti

Decorio sai mahdollisuuden esitellä lukijoille Instagram -yhteistyökumppanimme @j3nnat:in kodin. Jennan täysin remontoitu 60-luvun koti on sisustettu selkeästi ja kauniisti skandinaaviseen tyyliin.  Kodin eri tiloissa toistuu sama varimaailma ja tunnelma luoden harmonisen sisustuskokonaisuuden. Vaaleille pinnoille on tuotu kontrastia mustan ja harmaan sävyillä. Pienet yksityiskohdat, tuoreet leikkokukat ja pienen pojan lelut antavat luontaisia väripilkkuja. Tilojen sisustamisessa on tyylikkäästi otettu huomioon myös perheen jäsenten lisäksi lemmikkikoira.

 

KEITTIÖ

Jennan vaalea keittiö on kodin sydän. Isot eri ilmansuuntiin sijoitetut ikkunat tuovat valoa.

         

 

PIENEN POJAN HUONE

Lastenhuoneen sisustuksessa toistuu simppeli skandinaaviseen tyyli. Pienen pojan lelut ja kirjat ovat kivasti esillä tuoden huoneeseen väriä. Jennan itse seinälle maalaama vuori tuo kivasti rytmiä sisustukseen. Lastenhuone säilyy siistinä runsaan säilytystilan ansiosta.

     

 

YKSITYISKOHTIA

Selkeään sisustukseen on tuotu ilmettä pienillä yksityiskohdilla, kuten erilaisilla tauluilla ja hyllyillä. Tuoreet kukat tuovat raikkautta ja pientä ylellisyyttä kotiin.

         

 

Inspiroivia sisustushetkiä!