Artikkelit

JOULUKALENTERI LUUKKU 23: Isoäidin tyrnimehuhyydyke

Isoäidin tyrnimehuhyydyke on ihanan raikas jälkiruoka, joka sulattaa jouluvieraiden sydämet. Ohje on yksinkertainen ja nopea toteuttaa. Tämän suussa sulavan herkun voit valmistaa jo aattoa edeltävänä päivänä jääkaappiin valmiiksi.

 

TARVITSET:

3 dl kermaa

2 dl kermaviiliä

5 liivatelehteä

1 dl tyrnimehua

1 tl vanilliinisokeria sekä vajaa 1 dl sokeria

TEE NÄIN:

  • Liota liivatteet kylmässä vedessä pehmeiksi.
  • Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita joukkoon kermaviili, mausteet sekä tyrnimehu.
  • Pehmenneet liivatelehdet liotetaan kiehuvan kuumaan tyrnimehu- tai vesitilkkaan ja sekoitetaan kermaseokseen.
  • Seos kaadetaan kakku- tai hyytelövuokaan hyytymään.
  • Hyytymisaika yleensä on muutama tunti ja sen voi valmistaa aivan hyvin edellisenä päivänä.

 

   

 

 

JOULUKALENTERI LUUKKU 9: DIY – Lasipurkeista lyhtyjä parvekkeelle

Itse koristellut lasipurkit sopivat täydellisesti esimerkiksi parvekkeelle tuomaan tunnelmaa talven ja joulun ajaksi. Bongaamallamme ohjeella saat pientä ihanaa jouluista piristystä kotiisi. Ohje on yksinkertainen ja edullinen toteutaa vaikkapa koko perheen kesken pienenä viikonloppuaskarteluna.

TARVITSET:

  • Pestyjä lasipurkkeja
  • Kakkupaperia
  • Ohutta ja paksua rautalankaa
  • Helmiä ja koristenauhaa
  • Suihkutettavaa automaalia

TEE NÄIN:

  1. Kiinnitä kakkupaperi teipillä lasipurkin kylkeen
  2. Suihkuta automaalia kakkupaperin päälle
  3. Kun maali on kuivunut, irrota kakkupaperi pois lasista. Tämän jälkeen lasipurkkiin jää pitsinen kuvio.
  4. Kieputa lasipurkiin ripustuslenkit rautalangasta, jonka voit koristella ohuempaan rautalankaan pujoitetuin helmin.
  5. Kieritä purkin kierteiden päälle valitsemaasi koristenauhaa.
  6. Lasipurkin pohjalle voit laittaa esimerkiksi kahvipapuja, hienoa hiekkaa tai merisuolaa pitämään tuikkukynttilää paikallaan.
  7. Käytä lasipurkissa paloturvallista LED-tuikkua.

    

Ohje: kodinkuvalehti

Kuvat: kodinkuvalehti

JOULUKALENTERI LUUKKU 7: DIY Jäälyhdyt pihallesi

Jäälyhdyt ovat erinomainen valinta talveksi pihaa koristamaan, jos haluaa hieman jotain erilaista perinteisen kynttilälyhdyn sijaan. Ne tuovat tunnelmaa pihapiiriin muiden ulkovalojen lisäksi, ja näyttävätkin kauniilta pimeän tullessa. Jäälyhtyjen valmistus on yksinkertaista ja nopeaa, siksipä ajattelimme jakaa teille näppärän ohjeen näihin talven ihanuuksiin muutaman vinkin kera.

TEE NÄIN:

  1. Täytä ämpäri tai jokin muu haluamasi astia (riippuen minkä mallisen lyhdyn haluat) vedellä.
  2. Täytön jälkeen nosta vedellä täytetty astia pakkaseen ulos jäätymään.
  3. Varmista, että lyhdyn sisälle muodostuu tyhjä tila kynttilää varten ottamalla astiasi riittävän ajoissa sisälle ennen kuin se on jäätynyt läpikotaisin. Yleensä hyvä aika jäälyhdyn jäätymiselle on yhden yön yli ottaen huomioon pakkasen määrän.
  4. Nosta astia sisälle jäätymisen jälkeen, niin pitkäksi aikaa, että jää alkaa irrota astian reunoilta.
  5. Kumoa lyhty ulos astiasta ja nauputa lyhdyn päälle reikä, jonka jälkeen valuta sisällä oleva sula vesi pois.
  6. Sen jälkeen voit viedä lyhdyn ulos ja sytyttää siihen muodostuneeseen reikään kynttilän.

VINKKEJÄ:

  • Jos halutessasi haluta tehdä lyhdyistäsi värillisiä, voit lisätä veden sekaan esimerkiksi elintarvikevärejä tai vaikkapa punajuuren lientä.
  • Jos et halua tehdä isoa jäälyhtyä, maitopurkilla saat kauniita esimerkiksi tuikuille sopivia lyhtyjä yllä mainutulla samaisella ohjella. Mieti silloin vain tarkemmin lyhdyn jäätymisaika.
  • Kokonaan jäätyneen lyhdyn voit yrittää pelastaan kuumalla vedellä täytetyllä säilykepurkin avulla, ja sillä sulattaa lyhtyyn kynttilälle aukko.

    

Ohje: kodinkuvalehti

Kuvat: Pinterest

6 vinkkiä taulukollaasin tekoon

6 vinkkiä taulukollaasin tekoon

Sisustuksissa on näkynyt viime aikoina paljon kauniita taulukollaaseja. Taulukollaasi toimiikin upeana katseenvangitsijana huoneessa. Kollaasin suunnitteluun kannattaa panostaa, jotta lopputuloksesta saa toimivan. Kokosimme 6 vinkkiä, joilla onnistut!

Kuva: Pinterest
1.Valitse kollaasille sopiva paikka. Yllättäväkin sijainti taulukollaasille voi toimia, esimerkiksi portaikko tai nurkkaus voi saada upean ilmeen.

   

Kuvat: Pinterest

 

2. Aloita suunnittelu valitsemalla sopivat kehykset ja kuvat kollaasiin. Kehyksien ei tarvitse olla saman kokoisia tai värisiä, erilaiset kehykset tekevät kollaasista mielenkiintoisen. Kollaasiin voi lisätä muutakin kuin pelkkiä kehyksiä, esimerkiksi peili tai sisutuskirjain tekee kokonaisuudesta mielenkiintoisen. Jos teet kollaasista symmetrisen, käytä apuna maalarinteippä ja vatupassia, jotta saat kehykset samalle korkeudelle eikä kollaasista tule vino.

Kuvat: Pinterest

 

 

3. Tee suunnitelma seinälle ensin pahvista. Leikkaa pahvista saman kokoiset palaset kuin kehykset ovat ja teippaa pahvinpalat maalarinteipillä seinälle. Näin saat helpommin muuteltua sommitelmaa, eikä seinään tule turhia naulanreikiä. Pahvien ollessa seinällä, voit naulata taulujen naulat paikoilleen pahvin läpi. Mittaa oikea ripustuskorkeus taulun takaa kiinnittimestä.

Kuva: Pinterest

 

4. Anna kollaasin jatkua lattialle. Suurikokoisen taulun voi jättää lattialle nojaamaan seinälle asetellun kollasin jatkoksi.

Kuvat: Pinterest

 

5. Käytä tauluhyllyä. Kapealle tauluhyllylle on helppo tehdä asetelmia ja vaihtaa niitä halutessaan, eikä turhia naulanreikiä tule seinälle.

  

Kuvat: Pinterest

 

6. Joskus yksinkertainen on kaunista. Joskus yksi kaunis taulu tai juliste riittää. Varsinkin pienessä tilassa voi paras ratkaisu olla yksi tyylikäs kuva.

Kuva: decorio.fi

Katso myös Pinterest -tilillemme kokoamamme vinkit erilaisista taulukollaaseista https://fi.pinterest.com/decoriofi/taulukollaasit/

Sisustusterveisin, Jenni

 

Kevään trendinä Marokkolaistyyli

Kevään trendinä Marokkolaistyyli

Kevään aikana sisustusmuodissa on näkynyt vahvasti runsas marokkolaistyyli. Tyylille ominaista on pehmeät villamatot, taljat, tupsupeitot, makrameet, marokkolaistyyliset Ikat -kuosit ja nahkaiset Pouf -rahit. Tyyli on helppo yhdistää skandinaaviseen pelkistettyyn tyyliin pienillä lisäyksillä, esimerkiksi torkkupeitoilla ja tyynynpäällisillä. Jos rohkeat kuosit ottaa käyttöön mustavalkoisena tai herkkänä pastelleina, ei tyyli poikkea liikaa skandinaavisesta tyylistä.

        

Kuvat: Pinterest, Elce Living ja decorio.fi -verkkokauppa.

Verkkokaupastamme löydät kauniita Elce Livingin tyyliin sopivia tyynynpäällisiä. Osa tuotteista on tilaustuotteita, otathan yhteyttä, mikäli tuote on loppunut info@decorio.fi

 

Kauniit Pouf -rahit toimivat myös tuolina, sivupöytänä tai ihan vain koristeena. Raheja on saatavilla monissa väreissä, mutta ehdottomana suosikkina on ollut konjakinvärinen nahka. Se sopiikin luonnolliseen tyyliin mainiosti! Taitava ompelija voi tehdä rahin itse, katso englanninkielinen ohje tästä: http://devanandgentry.blogspot.fi/2014/02/diy-moroccan-pouf.html

      

Kuvat: Pinterest
Marokkolaistyyliin kuuluu vahvat värit ja itämaiset matot. Villamatoissa Beni Ouarain aidot villamatot sekä Sukhimatot ja pampulamatot ovat olleet erittäin suosittuja ja ne ovatkin kestävä valinta upean ja helppohoitoisen materiaalinsa vuoksi. Pampulamattoja tehdään myös tilaustyönä, jolloin asiakas voi valita haluamansa värit mattoon. Mattoja löytyy värikkäiden lisäksi hennon luonnonvaaleissa sävyissä.

   

Kuvat: Pinterest

 

Tyyliin sopii hyvin myös pienet metalliset tarjotinpöydät. Jos lisäpöytiä ei tarvitse, rahin päälle asetettu metallitarjotin luo samankaltaista tyyliä.
Tyylin voi viedä myös kylpyhuoneeseen. Kauniit ja värikkäät kuviolaatat tekevät pienenäkin alueena todella näyttävän kokonaisuuden. Tyylin voi viimeistellä ihanan pehmeillä Hamam -pyyhkeillä. Kuviolaatoitusta voi käyttää myös keittiön välitilassa tai jopa eteisen lattialaatoituksessa. Kun valitsee vaalean harmaansävyisen kuvioinnin, ei kokonaisuudesta tule liian hallitseva.

   

Kuvat: Pinterest
Tyylin voi luoda itse ompelemalla tyynynpäällisiin tai torkkupeittoon tupsuja, tuomalla kotiin metallitarjottimia, pitsilyhtyjä ja sisustuskoreja. Myös makramee -punokset ovat tulleet uudelleen muotiin. Näitä kauniita käsintehtyjä seinäkoristeita saattaa löytyä mummolan vintiltä, kannattaa penkoa nämä aarteet talteen ja ottaa uudelleen käyttöön!
Mandala -kuvioinnit ovat yksi tyylin näyttävimmistä osista. Kuvioita löytyy sisustustarroina, mutta myös sabluunoina, joilla pystyy itse koristelemaan huonekaluja, tarjottimia tai jopa seiniä ja lattioita.

   

   

Kuvat: Pinterest
Kokosimme vinkkejä ja inspiraatiokuvia Pinterest -tilillemme, tutustu vinkkeihin täällä: https://fi.pinterest.com/decoriofi/marokkolaistyyli/

 

 

DIY – sängynpääty

Sängynpäädyt ovat nyt trendikkäitä. Huonekaluliikkeiden valikoimissa on upeita sängynpäätyjä, mutta se on helppo tehdä itsekin ja vieläpä melko pienellä budjetilla.

Tässä helpot ohjeet DIY – sängynpäätyyn:

  • Mittaa sängyn leveys ja leikkaa vanerista tai Finnfoam-levyistä sopivan kokoinen pala päädyn rungoksi.
  • Jos haluat sängynpäätyyn pehmeyttä, liimaa tai niittaa runkoon kiinni ohut täkki tai patja.
  • Sitten vain ommellaan pellavakankaasta tai muusta valitsemastasi kankaasta yksinkertainen, alhaalta avoimeksi jäävä huppu. Hupusta täytyy tehdä muutamia senttejä päädyn ympärysmittaa isompi, jotta sen saa helposti pujotettua päädyn päälle.
  • Ompele halutessasi nappeja koristeeksi kun kangashuppu on paikoillaan rungossa.

Mukavia nikkarointihetkiä !

Ohjeet antoi sisustussuunnittelija Anni Tiikkainen

Kuva: Anni Tiikkainen @a_nn_ii

Pantonen vuoden väri 2017 – Greenery

Pantonen vuoden väri 2017 – Greenery

https://www.pantone.com/fashion-color-report-spring-2017

 

Amerikkalainen Pantone on maailmankuulu värijärjestelmien valmistaja jo 50 vuoden ajalta. Heidän standardinsa tunnetaan ja käytetään monilla eri teollisuuden aloilla. Joka vuosi Pantone julkaisee vuoden värin, tänä vuonna väri on vihreä.

Pantonen  vuoden väri 2017 – Greenery on symboolinen väriteema, jolla halutaan herättää ihmisiä miettimään ympäristöään ja huomioimaan värien merkitystä jokapäiväisessä elämässä.

Greenery –teema tarkoittaa raikasta ja keväistä kellanvihreän sävyä. Hennon vihreää, jota näkee kevään ensimmäisissä kukissa tai luonnossa. Vihreällä teemalla halutaan innostaa moderneja ihmisiä hengähtämään vihreyden ja kasvien sekä luonnon ääreen kiireisen elämän keskellä, ja luomaan kotiinsa rauhallisen tunnelman. Katso Pantonen video vuoden väristä tästä.

Raikas vihreä tuo sisustukseen mukaan ripauksen kevään tuntua. Nyt kun ensimmäiset auringonsäteet jo pilkahtelee talven jälkeen, on mukavaa vaihtaa jotakin uutta ja raikasta siustusta kotiin. Helpoin tapa tuoda vihreää väriä tilaan, on hankkia viherkasveja. Plantagen –puutarhakauppa on listannut 5 trendikkäintä sisustuskasvia vuodelle 2017. 1970 –luvun suosikki, peikonlehti on edelleen trendikäs valinta ja suuren kokonsa vuoksi, sillä saa nopeasti näyttävyyttä ja vihreyttä sisustukseen.

 

http://www.plantagen.fi/viisi-trendikkainta-sisakasvia-vuonna-2017

 

Mikäli kasvienhoito tuntuu työläältä, voi vihreyttä tuoda keittiöön tuoreilla yrteillä. Täytä kauniita pikkupurkkeja tuoreella oreganolla ja basilikalla, saat tuoreita yrttejä helposti ruoanlaittoon ja ihanan tuoksun keittiöösi. Ikean keväässä on myös hauska vinkki yrttien kasvatukseen, vesikrassia on hauska kylvää lasten kanssa yhdessä!

 

http://www.ikea.com/fi/fi/ideas/201611_idki05a/

 

Tikkurila julkisti ensimmäisen kerran oman vuoden värinsä 2016, joka oli silloin myös vihreä. Ekologisuus ja terveystrendit olivat heidän mukaansa hyvä syy valita väriksi vihreä. Tikkurilan värikartassa vuoden 2016 sävy oli tummanvihreä M442 Vuono, jolla saakin dramaattisen tunnelman maalaamalla vaikka efektiseinän.

https://www.tikkurila.fi/kotimaalarit/varit/color_now_2016_-trendivarit/vihreat/vuoden_vari

 

Pienempää muutosta haluava voi kokeilla pastellisempia sävyjä tai käyttää vihreää vain sisustustekstiileissä. Niitä on helpompi muutella ja vaihtaa kuin maalattua tai tapetoitua seinää. Pelkällä sisustustyynyjen vaihdolla saa nopeasti uutta ja raikasta ilmettä! Yksi suosikkini kauniiseen pastellityyliin löytyy verkkokaupastamme, Elce Livingin tyynynpäällinen Celadon –värissä, valkoisella kuvioinnilla.

 

https://kauppa.decorio.fi/product/1023/elce-living-tyynynpaallinen-palm-springs-celadon

 

Upea, vihreä, samettinen päiväpeitto luo makuuhuoneeseen ylellisyyttä. Yhdistettynä pelkistetympiin materiaaleihin kokonaisuudesta ei tule liian hallitseva.

 

http://muotimielessa.blogspot.fi/2015/09/makuuhuoneinspiraatiota-vol-1.html

 

Näppäräkätinen ompelee sisustustyynynpäällisen itse, materiaaleina voi käyttää vanhoja verhoja tai vaikka neulepaitaa.

Katso ohje täältä.

 

Nautitaan keväästä ja heräilevistä auringonsäteistä!

Sisustusuunnittelu: makuuhuoneen uudistus

Nuoren parin makuuhuone kaipasi uudistusta, yhtenäistä ilmettä ja järkeviä säilytysratkaisuja. Makuuhuoneesta puuttui tekstiilit ja siitä oli tullut tavaroiden kasauspaikka. Sisustussuunnitelman budjetti oli pieni ja asiakkaat halusivat tehdä mahdollisimman paljon itse.

Makuuhuoneen lähtötilanne

Makuuhuoneen lähtötilanne

Sisustussuunnitelmassa lähdettiin liikkeelle maakuuhuoneen värimaailmasta sekä mietittiin asukkaille tärkeiden toimintojen ja kalusteiden sijoittelua.

Makuuhuoneen ilme muuttui täydellisesti uuden värimaailman myötä. Pitkälle peräseinälle valittiin rauhoittava tummansininen maalisävy (Tikkurilan Denim), joka antaa kauniit raamit kalusteille ja tekstiileille.

Asiakkaat halusivat sijoittaa uuteen sänkyyn, jonka rungossa on runsaasti säilytystilaa. Makuuhuoneessa sijainnut asukkaille tarpeeton työpiste sai poistua ja sen paikalle sijoitettiin asunnon emännän toivoma meikkauspiste.

Makuuhuone nyt

Suurta roolia makuuhuoneen muutoksessa näyttelivät nimenomaan tekstiilit, jotka puuttuivat aikaisemmin kokonaan. Kun siniseen seinän sävyyn yhdistettiin tekstiilien muodossa valkoista, hempeää roosaa ja kultaa, saatiin tilaan myös kaivattua naisellisuutta.

Makuuhuoneen tekstiilit. Tuotekuvat: matto, Ellos, muut tekstiilit H&M Home

Sängynpääty tehtiin itse. Vanerilevyn päädystä leikattiin runko, johon saatiin pehmeyttä liimaamalla tai siihen kiinni ohuen täkki. Päälle ommeltiin pellavakankaasta yksinkertainen alhaalta avoimeksi jäävä huppu. Hupusta täytyy tehdä muutamia senttejä päädyn ympärysmittaa isompi, jotta sen saa helposti pujotettua päädyn päälle. Täkin voi myös niitata kiinni runkoon.

Sisustussuunnittelun avulla huoneeseen saatiin ryhtiä ja persoonallisuutta. Makuuhuoneesta tuli ihanan tunnelmallinen.

 

Suunnitelman teki sisustussuunnittelija Anni Tiikkainen.

Olen koulutukseltani sisustus- ja kalustealan artesaani. Muutama vuosi sitten päätin tehdä intohimoisesta harrastuksestani ammatin ja lähdin opiskelemaan sisustusalaa Raaheen, Lybeckerin opistoon, josta valmistuin keväällä 2016. Suunnittelen asiakkaan näköisiä tiloja vanhaa kunnioittaen ja uutta luoden. Minulle tärkeimpiä asioita sisustuksessa ovat toiminnallisuus, persoonallisuus ja laadukkaat materiaalit.

Ota yhteyttä, suunnitellaan yhdessä tarpeitasi vastaava kokonaisuus !

puh 0400 216 936 /  anni @ decorio.fi

Joulukalenteri luukku 18. DIY Lautasliinapidike

Sisustuslehti Dekon verkkosivuilla on kivoja DIY – ideoita. Tämäkin ohje löytyi sieltä.

Kaunis lautasliinapidike syntyy puolukanvarvusta ja nahkanarusta.

Tarvikkeet:

  • ohutta nahkanarua
  • leikkurit
  • puolukanvarpu
  • kankainen lautasliina

Tee näin:

  • Leikkaa nahkanarusta noin 30 cm:n pätkiä niin monta kuin ruokailijoita on.
  • Puhdista puolukanvarpu mullasta ja sammalesta.
  • Taittele lautasliina pitkittäin
  • Solmi naru lautasliinan ympärille ja pujota puolukanvarpu narun alle

Vinkki: Puolukanvarvin tilalla voit käyttää myös esimerkiksi havua tai eukalyptuksen oksaa.

Kuva: Deko – lehti

Joulukalenteri luukku 16. DIY Joulukuusi

Joulukuusi kuuluu jouluun, mutta onko sen välttämättä oltava perinteinen havukuusi tai muovikuusi ? Joulukuusen voi tehdä myös itse pienellä budjetilla.

Helppo joulukuusi syntyy esim. vanerista (ohje Pirkka-lehdestä)

  • Leikkaa tai leikkauta venerista kuusenmuotoinen vanerista kolmio, esim. korkeus 170 cm, leveys alhaalta 70 cm
  • Poraa vaneriin pieniä reikiä ja pujota niihin led-valosarja, kiinnitä valosarja kusen taakse teipillä.

 

Kuva: Pirkka – lehti

 

Muita käteviä tapoja tehdä joulukuusi itse:

  • teippaa joulukuusen kuva seinään washiteipillä
  • asettele ja kiinnitä jouluvalot seinälle joulukuusen malliseksi
  • kokoa joulukuusi seinälle oksista
  • hae metsästä iso oksa ja laita se isoon maljakkoon lattialle, aseta koristeet oksaan
  • Kävisikö joulumänty ? Männyn oksa maljakossa sopii myös jouluun ja sen voi kortistella samaan tapaan kuin kuusenkin.

Katso kuvia DIY joulukuusista tästä.

 

Mukavaa loppuviikkoa !