Artikkelit

6 vinkkiä taulukollaasin tekoon

6 vinkkiä taulukollaasin tekoon

Sisustuksissa on näkynyt viime aikoina paljon kauniita taulukollaaseja. Taulukollaasi toimiikin upeana katseenvangitsijana huoneessa. Kollaasin suunnitteluun kannattaa panostaa, jotta lopputuloksesta saa toimivan. Kokosimme 6 vinkkiä, joilla onnistut!

Kuva: Pinterest
1.Valitse kollaasille sopiva paikka. Yllättäväkin sijainti taulukollaasille voi toimia, esimerkiksi portaikko tai nurkkaus voi saada upean ilmeen.

   

Kuvat: Pinterest

 

2. Aloita suunnittelu valitsemalla sopivat kehykset ja kuvat kollaasiin. Kehyksien ei tarvitse olla saman kokoisia tai värisiä, erilaiset kehykset tekevät kollaasista mielenkiintoisen. Kollaasiin voi lisätä muutakin kuin pelkkiä kehyksiä, esimerkiksi peili tai sisutuskirjain tekee kokonaisuudesta mielenkiintoisen. Jos teet kollaasista symmetrisen, käytä apuna maalarinteippä ja vatupassia, jotta saat kehykset samalle korkeudelle eikä kollaasista tule vino.

Kuvat: Pinterest

 

 

3. Tee suunnitelma seinälle ensin pahvista. Leikkaa pahvista saman kokoiset palaset kuin kehykset ovat ja teippaa pahvinpalat maalarinteipillä seinälle. Näin saat helpommin muuteltua sommitelmaa, eikä seinään tule turhia naulanreikiä. Pahvien ollessa seinällä, voit naulata taulujen naulat paikoilleen pahvin läpi. Mittaa oikea ripustuskorkeus taulun takaa kiinnittimestä.

Kuva: Pinterest

 

4. Anna kollaasin jatkua lattialle. Suurikokoisen taulun voi jättää lattialle nojaamaan seinälle asetellun kollasin jatkoksi.

Kuvat: Pinterest

 

5. Käytä tauluhyllyä. Kapealle tauluhyllylle on helppo tehdä asetelmia ja vaihtaa niitä halutessaan, eikä turhia naulanreikiä tule seinälle.

  

Kuvat: Pinterest

 

6. Joskus yksinkertainen on kaunista. Joskus yksi kaunis taulu tai juliste riittää. Varsinkin pienessä tilassa voi paras ratkaisu olla yksi tyylikäs kuva.

Kuva: decorio.fi

Katso myös Pinterest -tilillemme kokoamamme vinkit erilaisista taulukollaaseista https://fi.pinterest.com/decoriofi/taulukollaasit/

Sisustusterveisin, Jenni

 

Kevään trendinä Marokkolaistyyli

Kevään trendinä Marokkolaistyyli

Kevään aikana sisustusmuodissa on näkynyt vahvasti runsas marokkolaistyyli. Tyylille ominaista on pehmeät villamatot, taljat, tupsupeitot, makrameet, marokkolaistyyliset Ikat -kuosit ja nahkaiset Pouf -rahit. Tyyli on helppo yhdistää skandinaaviseen pelkistettyyn tyyliin pienillä lisäyksillä, esimerkiksi torkkupeitoilla ja tyynynpäällisillä. Jos rohkeat kuosit ottaa käyttöön mustavalkoisena tai herkkänä pastelleina, ei tyyli poikkea liikaa skandinaavisesta tyylistä.

        

Kuvat: Pinterest, Elce Living ja decorio.fi -verkkokauppa.

Verkkokaupastamme löydät kauniita Elce Livingin tyyliin sopivia tyynynpäällisiä. Osa tuotteista on tilaustuotteita, otathan yhteyttä, mikäli tuote on loppunut info@decorio.fi

 

Kauniit Pouf -rahit toimivat myös tuolina, sivupöytänä tai ihan vain koristeena. Raheja on saatavilla monissa väreissä, mutta ehdottomana suosikkina on ollut konjakinvärinen nahka. Se sopiikin luonnolliseen tyyliin mainiosti! Taitava ompelija voi tehdä rahin itse, katso englanninkielinen ohje tästä: http://devanandgentry.blogspot.fi/2014/02/diy-moroccan-pouf.html

      

Kuvat: Pinterest
Marokkolaistyyliin kuuluu vahvat värit ja itämaiset matot. Villamatoissa Beni Ouarain aidot villamatot sekä Sukhimatot ja pampulamatot ovat olleet erittäin suosittuja ja ne ovatkin kestävä valinta upean ja helppohoitoisen materiaalinsa vuoksi. Pampulamattoja tehdään myös tilaustyönä, jolloin asiakas voi valita haluamansa värit mattoon. Mattoja löytyy värikkäiden lisäksi hennon luonnonvaaleissa sävyissä.

   

Kuvat: Pinterest

 

Tyyliin sopii hyvin myös pienet metalliset tarjotinpöydät. Jos lisäpöytiä ei tarvitse, rahin päälle asetettu metallitarjotin luo samankaltaista tyyliä.
Tyylin voi viedä myös kylpyhuoneeseen. Kauniit ja värikkäät kuviolaatat tekevät pienenäkin alueena todella näyttävän kokonaisuuden. Tyylin voi viimeistellä ihanan pehmeillä Hamam -pyyhkeillä. Kuviolaatoitusta voi käyttää myös keittiön välitilassa tai jopa eteisen lattialaatoituksessa. Kun valitsee vaalean harmaansävyisen kuvioinnin, ei kokonaisuudesta tule liian hallitseva.

   

Kuvat: Pinterest
Tyylin voi luoda itse ompelemalla tyynynpäällisiin tai torkkupeittoon tupsuja, tuomalla kotiin metallitarjottimia, pitsilyhtyjä ja sisustuskoreja. Myös makramee -punokset ovat tulleet uudelleen muotiin. Näitä kauniita käsintehtyjä seinäkoristeita saattaa löytyä mummolan vintiltä, kannattaa penkoa nämä aarteet talteen ja ottaa uudelleen käyttöön!
Mandala -kuvioinnit ovat yksi tyylin näyttävimmistä osista. Kuvioita löytyy sisustustarroina, mutta myös sabluunoina, joilla pystyy itse koristelemaan huonekaluja, tarjottimia tai jopa seiniä ja lattioita.

   

   

Kuvat: Pinterest
Kokosimme vinkkejä ja inspiraatiokuvia Pinterest -tilillemme, tutustu vinkkeihin täällä: https://fi.pinterest.com/decoriofi/marokkolaistyyli/

 

 

Miiko -kotimaisia sisustustuotteita luonnonmateriaaleista

Miiko -kotimaisia sisustustuotteita luonnonmateriaaleista

Kotimainen Miiko valmistaa koivuvanerisia keittiötuotteita, hirvennahkaisia sisustustuotteita ja asusteita. Tuotteissa käytetään myös 100% villaa. Heidän arvomaailmaansa kuuluu vahvasti suomalaisuus, korkealaatuiset materiaalit ja taitava suunnittelutyö. Tuotteissa pohjoinen luonto kohtaa skandinaavisen muotoilun ja Miikon tuotteet ovatkin aikaa kestäviä klassikoita. Miikon tuotteet ovat laadukkaita ja pitkäikäisiä. Valikoimasta löytyy kodin sisustustuotteita sekä mm. laukkuja ja lompakoita. Suunnittelijan sydäntä lähellä ovat kaunis suomalainen luonto sekä metsän eläimet. Laadukkaat tuotteet valmistetaan yhteistyössä suomalaisten ammattilaisten kanssa.

 

Kaunis, käsinvalmistettu Parkki -säilytin on tehty hirven parkkinahasta. Säilytin onkin erinomainen esimerkiksi lehtitelineenä. Se kootaan neppareilla ja on helppo taittaa kasaan tarvittaessa, vaikka lahjaksi lähettäessä säilytin menee pieneen tilaan. Säilytin onkin upea lahja vaikka uuteen kotiin suomalaista designiä arvostavalle! Tutustu Parkki -säilyttimeen tästä.

Miikon tarjottimet, pannunaluset ja leikkuulaudat ovat valmistettu suomessa, kotimaisesta koivuvanerista. Kuoseissa on käytetty inspiraationa kotimaisia luonnon kasveja ja eläimiä, mm. koivukuviota. Kauniita tarjottimia ja leikkuulautoja voi hyvin käyttää tarjoilualustoina tai vaikka tauluina keittiön sisustuksessa. Tee useasta eri mallisesta tarjottimesta ja leikkuulaudasta kaunis kokonaisuus keittiön katseenvangitsijaksi.

 

Miiko valmistaa hirvennahasta myös upeita asusteita. Lompakot, kalenterinkannet ja käsilaukut ovat ajattomia ja kestäviä käyttötuotteita. Hirvennahka on erityisen hengittävä ja miellyttävä materiaali, vastuulliset tuotteet valmistetaan suomessa, myös kaikki tuotteissa käytettävä nahka on suomesta tai pohjoismaista.

 

Tutustu Miikon tuotteisiin verkkokaupassamme: https://kauppa.decorio.fi/brand/24/miiko

Pantonen vuoden väri 2017 – Greenery

Pantonen vuoden väri 2017 – Greenery

https://www.pantone.com/fashion-color-report-spring-2017

 

Amerikkalainen Pantone on maailmankuulu värijärjestelmien valmistaja jo 50 vuoden ajalta. Heidän standardinsa tunnetaan ja käytetään monilla eri teollisuuden aloilla. Joka vuosi Pantone julkaisee vuoden värin, tänä vuonna väri on vihreä.

Pantonen  vuoden väri 2017 – Greenery on symboolinen väriteema, jolla halutaan herättää ihmisiä miettimään ympäristöään ja huomioimaan värien merkitystä jokapäiväisessä elämässä.

Greenery –teema tarkoittaa raikasta ja keväistä kellanvihreän sävyä. Hennon vihreää, jota näkee kevään ensimmäisissä kukissa tai luonnossa. Vihreällä teemalla halutaan innostaa moderneja ihmisiä hengähtämään vihreyden ja kasvien sekä luonnon ääreen kiireisen elämän keskellä, ja luomaan kotiinsa rauhallisen tunnelman. Katso Pantonen video vuoden väristä tästä.

Raikas vihreä tuo sisustukseen mukaan ripauksen kevään tuntua. Nyt kun ensimmäiset auringonsäteet jo pilkahtelee talven jälkeen, on mukavaa vaihtaa jotakin uutta ja raikasta siustusta kotiin. Helpoin tapa tuoda vihreää väriä tilaan, on hankkia viherkasveja. Plantagen –puutarhakauppa on listannut 5 trendikkäintä sisustuskasvia vuodelle 2017. 1970 –luvun suosikki, peikonlehti on edelleen trendikäs valinta ja suuren kokonsa vuoksi, sillä saa nopeasti näyttävyyttä ja vihreyttä sisustukseen.

 

http://www.plantagen.fi/viisi-trendikkainta-sisakasvia-vuonna-2017

 

Mikäli kasvienhoito tuntuu työläältä, voi vihreyttä tuoda keittiöön tuoreilla yrteillä. Täytä kauniita pikkupurkkeja tuoreella oreganolla ja basilikalla, saat tuoreita yrttejä helposti ruoanlaittoon ja ihanan tuoksun keittiöösi. Ikean keväässä on myös hauska vinkki yrttien kasvatukseen, vesikrassia on hauska kylvää lasten kanssa yhdessä!

 

http://www.ikea.com/fi/fi/ideas/201611_idki05a/

 

Tikkurila julkisti ensimmäisen kerran oman vuoden värinsä 2016, joka oli silloin myös vihreä. Ekologisuus ja terveystrendit olivat heidän mukaansa hyvä syy valita väriksi vihreä. Tikkurilan värikartassa vuoden 2016 sävy oli tummanvihreä M442 Vuono, jolla saakin dramaattisen tunnelman maalaamalla vaikka efektiseinän.

https://www.tikkurila.fi/kotimaalarit/varit/color_now_2016_-trendivarit/vihreat/vuoden_vari

 

Pienempää muutosta haluava voi kokeilla pastellisempia sävyjä tai käyttää vihreää vain sisustustekstiileissä. Niitä on helpompi muutella ja vaihtaa kuin maalattua tai tapetoitua seinää. Pelkällä sisustustyynyjen vaihdolla saa nopeasti uutta ja raikasta ilmettä! Yksi suosikkini kauniiseen pastellityyliin löytyy verkkokaupastamme, Elce Livingin tyynynpäällinen Celadon –värissä, valkoisella kuvioinnilla.

 

https://kauppa.decorio.fi/product/1023/elce-living-tyynynpaallinen-palm-springs-celadon

 

Upea, vihreä, samettinen päiväpeitto luo makuuhuoneeseen ylellisyyttä. Yhdistettynä pelkistetympiin materiaaleihin kokonaisuudesta ei tule liian hallitseva.

 

http://muotimielessa.blogspot.fi/2015/09/makuuhuoneinspiraatiota-vol-1.html

 

Näppäräkätinen ompelee sisustustyynynpäällisen itse, materiaaleina voi käyttää vanhoja verhoja tai vaikka neulepaitaa.

Katso ohje täältä.

 

Nautitaan keväästä ja heräilevistä auringonsäteistä!

Mayn – käytännöllisiä designtuotteita Suomesta

Tällä kertaa blogissa tuote-esittelyssä Mayn – käytännöllisiä designtuotteita Suomesta

Mayn on kotimainen lifestylebrändi, jonka valikoimasta löydät käytännöllisiä designtuotteita, jotka on suunniteltu ja valmistettu Suomessa. Valikoima koostuu ajattomasta ja käytännöllisestä designista, joka on suunniteltu käytettäväksi jokapäiväisessä elämässä.

Valikoima on suunniteltu ajattomaksi ja se kestää kausivaihtelut. Tuotteet ovat aina ajankohtaisia yksinkertaisen tyylikkään designinsä vuoksi. Mayn ajatuksena on tehdä kestäviä ja trendikkäitä tuotteita, jotka kuitenkin ovat ympäristöystävällisiä ja aikaa kestäviä. Esimerkiksi Mayn saippuoita ei ole testattu eläinkokein ja ne ovat parabeenittomia. Tuotteet ovat suunniteltu ja valmistettu Suomessa.

Mayn saippuoita ei ole testattu eläinkokein.

Valikoimasta löydät mm. monikäyttöiset metallilankakorit ja koivuvanerista valmistetut tarjottimet. Tuotteet sopivat kauniisti yhteen ja niistä voikin tehdä mieleisensä sommitelman vaikka keittiöön. Esimerkiksi yhdistelemällä useamman eri kokoisen tarjottimen yhteen keittiötekstiilien ja metallilankakorien kanssa saa näyttävän kokonaisuuden ja uutta ilmettä keittiöön pienellä vaivalla.

Metallilankoreihin yhdistettävät alustat ovat käteviä, jos haluat käyttää koreja mausteiden tai pientavaran säilytykseen. Purkit ja purnukat pysyvät siististi pystyssä, eivätkä kaadu. Monikäyttöiset alustat toimivat myös pieninä tarjottimina tai vaikkapa voileipien -tai alkupalojen alustoina. Kokeile myös vesikannun alustana tai kukkavaasin alla estämässä vesirenkaan syntymistä pöydän pinnalle. Alustojen monikäyttöisyyttä lisää kaksipuolisuus, toiselta puolelta löytyy Dotty -kuosi ja toiselta puolelta kaunis, vaalea koivuviilupinta.

Metallilankakorit ovat monipuolisia kodin säilytyksessä ja sisustuksessa. Voit vaihdella niiden paikkaa eri huoneissa ja käyttötarkoituksissa. Ne sopivat keittiön lisäksi loistavasti myös kylpy -ja pesuhuoneisiin sekä lastenhuoneen sisustukseen ja säilytykseen. Suurin koko on kuin luotu lehtikoriksi, koska sen pohjanmitta on juuri sama kuin aikakausilehdellä!

Mayn metallilankakorti sopivat monipuoliseen kodin sisustukseen

Mayn tekstiileissä ja servieteissä yhdistyy kauniisti sarjan kuviot ja ne sopivat ihanasti yhdisteltäväksi keskenään. Niillä luot helposti ja vaivattomasti yhtenäisen kokonaisuuden. Ihastuttavat tekstityynynliinat sopivat nuorelle parille tupaantulijaislahjaksi tai hääparille häälahjaksi. “You, Me & This Moment” -tekstivaihtoehdoilla voi luoda haluamansa kokonaisuuden.

Mayn tekstityynynpäällisillä luot modernin ja raikkaan ilmeen makuuhuoneeseen.

“ It´s the simple things. Our Philosophy is to find happiness and joy in simple everyday moments by designing practical products that are made ethically and are good for the people and the environment.”

Mayn tuotteet löydät verkkokaupastamme täältä.

Sisusta viherkasveilla

Viherkasvit ovat jälleen supertrendikkäitä sisustuksessa. Ne ovat edullinen ja terveellinen tapa sisustaa kotia. Viherkasvit nimittäin puhdistavat ja raikastavat ilmaa ja lisäävät energisyyttä. Ne piristävät ja lisäävät kodin viihtyisyyttä.

Perinteisesti viherkasveja sijoitetaan olohuoneeseen tai keittiöön, mutta kasvit ovat erinomainen elementti kylpyhuoneeseen ja makuuhuoneeseen. Kannattaa kokeilla !

Viherkasveja asetellaan kasvitasoille ja ikkunalaudoille ryhmiksi tuomaan kotoisuutta ja vehreyttä sisustukseen. Amppelit ovat nyt trendikkäitä, mutta niitä ei tarvitse sijoittaa perinteisesti ikkunan eteen. Sijoita amppeli ryhmäksi seinän viereen tai vaikkapa pöydän yläpuolelle. Keittiöön voi perustaa yrttiviljelmän ikkunalaudalle tai seinälle. Muista myös valita sisustukseen sopivat ruukut.

dcd9686884b3f99ff9d07779e2b5c7b5

 

Kuva: Pinterest / www.thedesignchaser.com

Kasveista voi sommitella erilaisia ryhmiä tai käyttää niitä tilanjakajina. Jos kaipaat kasveilta näyttävyyttä, valitse kotiisi suurilehtisiä kasveja. Jos taas etsit rauhallisempia, tasapainoisia kokonaisuuksia, valitse pienilehtisiä kasveja.

Kasvien pinnoissa ja muodoissa on paljon mielenkiintoisia vaihtoehtoja: nukkapintaa, kiiltoa, epäsäännöllisyyttä, selkeitä suoria linjoja, pallomaisuutta, eri vihreän sävyjä. Kontrastit ovat yksi kevään sisustustrendeistä ja sitä voi tuoda esille kasveillakin. Hauskan kontrastin saat valitsemalla neliskanttiseen ruukkuun pyöreän, pallomaisen kasvin tai istuttamalla nukkapintaisen kasvin kiiltävään ruukkuun. Voit myös yhdistellä sisustuksessasi viherkasveja ja leikkokukkia sekä laittaa suoralinjaisen viherkasvin seuraksi matalan ja pyöreän leikkokukkakimpun.

 

0cd3db5cbc5a835e323de6996bdb9448

Kuva: Pinterest / style-files.com |

 

Kokosin Pinterestiin inspiroivia kuvia viherkasveilla ja leikkokukilla sisustamisesta, käy kurkkaamassa ja saa ideoita ! Kuvia lisäillään jatkossakin, joten kannaattaa seurata Pinterest– sivuamme myöhemminkin.

Verkkokaupasta löydät kauniita maljakoita ja ruukkuja viherkasveille, kurkkaa valikoima tästä.

Mukavaa kevään odotusta!

Tiina

Lahjojen aika

Joulun aikaan on tapana muistaa ystäviä ja perheenjäseniä lahjoilla.  Lahjoja on ilo saada ja antaa. Lahjan sisältö on tärkeä ja kokosimme valmiiksi toivottuja laadukkaita lahjaideoita, jotka varmasti ilahduttavat.

BV_15XMAS_04

 

Lahjan paketointiin kannattaa myös kiinnittää huomiota. Kaunis lahja on ilo antaa ja saada. Paketointi on itseasissa osa lahjaa. Se viestii, että olet nähnyt vaivaa ja ajatellut lahjan saajaa.

Lahjapaketoinnissa kannattaa hyödyntää erilaisia kauniita nauhoja ja teippejä. Paketoinnissa voi hyödyntää esimerkiksi puuvillanarua tai silkkinauhaa. Washiteipit antavat ihan uutta ilmettä lahjaan. Yksivärinen paperi tuo nauhat ja teipit parhaiten esille.

Lahjan voi kietaista perinteiseen joulupaperiin tai entäpä jos kokeilisit silkkipaperia tai sanomalehteä ? Kankaaseen kiedottu lahja erottuu varmasti !

Kauniita paketteja saat helposti ja vaivattomasti käyttämällä valmiita paperipusseja, joita löytyykin useilta valmistajilta kuten Bloomingvilleltä. Paperipussi on myös helppo uusiokäyttää tai hyödyntää muussa tarkoituksessa.

Paketit voi somistaa luonnonmateriaaleilla kuten havunoksilla, kävyillä tai kepeillä. Voit ripustaa pakettiin roikkumaan myös pienen joulukoristeen.

BV_15XMAS_14

Verkkokaupasta löydät kivoja paketointitarvikkeita, käy kurkkaamassa! Koodilla BS15 saat – 15% lisäalen paketointitarvikkeita vuoden loppuun saakka.

 

Ihanaa joulunodotusta ja mukavia paketointi hetkiä !

Tiina