Artikkelit

6 vinkkiä taulukollaasin tekoon

6 vinkkiä taulukollaasin tekoon

Sisustuksissa on näkynyt viime aikoina paljon kauniita taulukollaaseja. Taulukollaasi toimiikin upeana katseenvangitsijana huoneessa. Kollaasin suunnitteluun kannattaa panostaa, jotta lopputuloksesta saa toimivan. Kokosimme 6 vinkkiä, joilla onnistut!

Kuva: Pinterest
1.Valitse kollaasille sopiva paikka. Yllättäväkin sijainti taulukollaasille voi toimia, esimerkiksi portaikko tai nurkkaus voi saada upean ilmeen.

   

Kuvat: Pinterest

 

2. Aloita suunnittelu valitsemalla sopivat kehykset ja kuvat kollaasiin. Kehyksien ei tarvitse olla saman kokoisia tai värisiä, erilaiset kehykset tekevät kollaasista mielenkiintoisen. Kollaasiin voi lisätä muutakin kuin pelkkiä kehyksiä, esimerkiksi peili tai sisutuskirjain tekee kokonaisuudesta mielenkiintoisen. Jos teet kollaasista symmetrisen, käytä apuna maalarinteippä ja vatupassia, jotta saat kehykset samalle korkeudelle eikä kollaasista tule vino.

Kuvat: Pinterest

 

 

3. Tee suunnitelma seinälle ensin pahvista. Leikkaa pahvista saman kokoiset palaset kuin kehykset ovat ja teippaa pahvinpalat maalarinteipillä seinälle. Näin saat helpommin muuteltua sommitelmaa, eikä seinään tule turhia naulanreikiä. Pahvien ollessa seinällä, voit naulata taulujen naulat paikoilleen pahvin läpi. Mittaa oikea ripustuskorkeus taulun takaa kiinnittimestä.

Kuva: Pinterest

 

4. Anna kollaasin jatkua lattialle. Suurikokoisen taulun voi jättää lattialle nojaamaan seinälle asetellun kollasin jatkoksi.

Kuvat: Pinterest

 

5. Käytä tauluhyllyä. Kapealle tauluhyllylle on helppo tehdä asetelmia ja vaihtaa niitä halutessaan, eikä turhia naulanreikiä tule seinälle.

  

Kuvat: Pinterest

 

6. Joskus yksinkertainen on kaunista. Joskus yksi kaunis taulu tai juliste riittää. Varsinkin pienessä tilassa voi paras ratkaisu olla yksi tyylikäs kuva.

Kuva: decorio.fi

Katso myös Pinterest -tilillemme kokoamamme vinkit erilaisista taulukollaaseista https://fi.pinterest.com/decoriofi/taulukollaasit/

Sisustusterveisin, Jenni

 

Kevään trendinä Marokkolaistyyli

Kevään trendinä Marokkolaistyyli

Kevään aikana sisustusmuodissa on näkynyt vahvasti runsas marokkolaistyyli. Tyylille ominaista on pehmeät villamatot, taljat, tupsupeitot, makrameet, marokkolaistyyliset Ikat -kuosit ja nahkaiset Pouf -rahit. Tyyli on helppo yhdistää skandinaaviseen pelkistettyyn tyyliin pienillä lisäyksillä, esimerkiksi torkkupeitoilla ja tyynynpäällisillä. Jos rohkeat kuosit ottaa käyttöön mustavalkoisena tai herkkänä pastelleina, ei tyyli poikkea liikaa skandinaavisesta tyylistä.

        

Kuvat: Pinterest, Elce Living ja decorio.fi -verkkokauppa.

Verkkokaupastamme löydät kauniita Elce Livingin tyyliin sopivia tyynynpäällisiä. Osa tuotteista on tilaustuotteita, otathan yhteyttä, mikäli tuote on loppunut info@decorio.fi

 

Kauniit Pouf -rahit toimivat myös tuolina, sivupöytänä tai ihan vain koristeena. Raheja on saatavilla monissa väreissä, mutta ehdottomana suosikkina on ollut konjakinvärinen nahka. Se sopiikin luonnolliseen tyyliin mainiosti! Taitava ompelija voi tehdä rahin itse, katso englanninkielinen ohje tästä: http://devanandgentry.blogspot.fi/2014/02/diy-moroccan-pouf.html

      

Kuvat: Pinterest
Marokkolaistyyliin kuuluu vahvat värit ja itämaiset matot. Villamatoissa Beni Ouarain aidot villamatot sekä Sukhimatot ja pampulamatot ovat olleet erittäin suosittuja ja ne ovatkin kestävä valinta upean ja helppohoitoisen materiaalinsa vuoksi. Pampulamattoja tehdään myös tilaustyönä, jolloin asiakas voi valita haluamansa värit mattoon. Mattoja löytyy värikkäiden lisäksi hennon luonnonvaaleissa sävyissä.

   

Kuvat: Pinterest

 

Tyyliin sopii hyvin myös pienet metalliset tarjotinpöydät. Jos lisäpöytiä ei tarvitse, rahin päälle asetettu metallitarjotin luo samankaltaista tyyliä.
Tyylin voi viedä myös kylpyhuoneeseen. Kauniit ja värikkäät kuviolaatat tekevät pienenäkin alueena todella näyttävän kokonaisuuden. Tyylin voi viimeistellä ihanan pehmeillä Hamam -pyyhkeillä. Kuviolaatoitusta voi käyttää myös keittiön välitilassa tai jopa eteisen lattialaatoituksessa. Kun valitsee vaalean harmaansävyisen kuvioinnin, ei kokonaisuudesta tule liian hallitseva.

   

Kuvat: Pinterest
Tyylin voi luoda itse ompelemalla tyynynpäällisiin tai torkkupeittoon tupsuja, tuomalla kotiin metallitarjottimia, pitsilyhtyjä ja sisustuskoreja. Myös makramee -punokset ovat tulleet uudelleen muotiin. Näitä kauniita käsintehtyjä seinäkoristeita saattaa löytyä mummolan vintiltä, kannattaa penkoa nämä aarteet talteen ja ottaa uudelleen käyttöön!
Mandala -kuvioinnit ovat yksi tyylin näyttävimmistä osista. Kuvioita löytyy sisustustarroina, mutta myös sabluunoina, joilla pystyy itse koristelemaan huonekaluja, tarjottimia tai jopa seiniä ja lattioita.

   

   

Kuvat: Pinterest
Kokosimme vinkkejä ja inspiraatiokuvia Pinterest -tilillemme, tutustu vinkkeihin täällä: https://fi.pinterest.com/decoriofi/marokkolaistyyli/

 

 

Pantonen vuoden väri 2017 – Greenery

Pantonen vuoden väri 2017 – Greenery

https://www.pantone.com/fashion-color-report-spring-2017

 

Amerikkalainen Pantone on maailmankuulu värijärjestelmien valmistaja jo 50 vuoden ajalta. Heidän standardinsa tunnetaan ja käytetään monilla eri teollisuuden aloilla. Joka vuosi Pantone julkaisee vuoden värin, tänä vuonna väri on vihreä.

Pantonen  vuoden väri 2017 – Greenery on symboolinen väriteema, jolla halutaan herättää ihmisiä miettimään ympäristöään ja huomioimaan värien merkitystä jokapäiväisessä elämässä.

Greenery –teema tarkoittaa raikasta ja keväistä kellanvihreän sävyä. Hennon vihreää, jota näkee kevään ensimmäisissä kukissa tai luonnossa. Vihreällä teemalla halutaan innostaa moderneja ihmisiä hengähtämään vihreyden ja kasvien sekä luonnon ääreen kiireisen elämän keskellä, ja luomaan kotiinsa rauhallisen tunnelman. Katso Pantonen video vuoden väristä tästä.

Raikas vihreä tuo sisustukseen mukaan ripauksen kevään tuntua. Nyt kun ensimmäiset auringonsäteet jo pilkahtelee talven jälkeen, on mukavaa vaihtaa jotakin uutta ja raikasta siustusta kotiin. Helpoin tapa tuoda vihreää väriä tilaan, on hankkia viherkasveja. Plantagen –puutarhakauppa on listannut 5 trendikkäintä sisustuskasvia vuodelle 2017. 1970 –luvun suosikki, peikonlehti on edelleen trendikäs valinta ja suuren kokonsa vuoksi, sillä saa nopeasti näyttävyyttä ja vihreyttä sisustukseen.

 

http://www.plantagen.fi/viisi-trendikkainta-sisakasvia-vuonna-2017

 

Mikäli kasvienhoito tuntuu työläältä, voi vihreyttä tuoda keittiöön tuoreilla yrteillä. Täytä kauniita pikkupurkkeja tuoreella oreganolla ja basilikalla, saat tuoreita yrttejä helposti ruoanlaittoon ja ihanan tuoksun keittiöösi. Ikean keväässä on myös hauska vinkki yrttien kasvatukseen, vesikrassia on hauska kylvää lasten kanssa yhdessä!

 

http://www.ikea.com/fi/fi/ideas/201611_idki05a/

 

Tikkurila julkisti ensimmäisen kerran oman vuoden värinsä 2016, joka oli silloin myös vihreä. Ekologisuus ja terveystrendit olivat heidän mukaansa hyvä syy valita väriksi vihreä. Tikkurilan värikartassa vuoden 2016 sävy oli tummanvihreä M442 Vuono, jolla saakin dramaattisen tunnelman maalaamalla vaikka efektiseinän.

https://www.tikkurila.fi/kotimaalarit/varit/color_now_2016_-trendivarit/vihreat/vuoden_vari

 

Pienempää muutosta haluava voi kokeilla pastellisempia sävyjä tai käyttää vihreää vain sisustustekstiileissä. Niitä on helpompi muutella ja vaihtaa kuin maalattua tai tapetoitua seinää. Pelkällä sisustustyynyjen vaihdolla saa nopeasti uutta ja raikasta ilmettä! Yksi suosikkini kauniiseen pastellityyliin löytyy verkkokaupastamme, Elce Livingin tyynynpäällinen Celadon –värissä, valkoisella kuvioinnilla.

 

https://kauppa.decorio.fi/product/1023/elce-living-tyynynpaallinen-palm-springs-celadon

 

Upea, vihreä, samettinen päiväpeitto luo makuuhuoneeseen ylellisyyttä. Yhdistettynä pelkistetympiin materiaaleihin kokonaisuudesta ei tule liian hallitseva.

 

http://muotimielessa.blogspot.fi/2015/09/makuuhuoneinspiraatiota-vol-1.html

 

Näppäräkätinen ompelee sisustustyynynpäällisen itse, materiaaleina voi käyttää vanhoja verhoja tai vaikka neulepaitaa.

Katso ohje täältä.

 

Nautitaan keväästä ja heräilevistä auringonsäteistä!

Arkeen ja juhlaan – Delight Department

Delight Department on hollantilainen yritys, jonka ydinajatus kiteytyy seuraavaan lauseeseen: ”Easy and Joyful party styling”  Helppoa ja hauskaa somistamista. Tuotevalikoima koostuu upeista somisteista, jotka ovat yhdisteltävissä toisiinsa helposti värimaailman, kuvioinnin ja tyylin mukaan.

honeycomb-ball-set (1)

Delight Departmentin laajasta valikoimasta löydät verkkokaupastamme kauniita, monikäyttöisiä hunajakennopalloja kolmessa värissä: valkoinen, musta ja viinipunainen.  Hunajakennopallot ovat kauniita yksistään, mutta kokoamalla ison ryhmän esimerkiksi tarjoilupöydän päälle, saat todella näyttävän kokonaisuuden. Voit käyttää palloja yksistään roikkumassa tai suoraan pöydällä tai lattialla. Voit myös lisätä hunjakennopalloihin juhlien tai vuodenajan teeman ja tyylin mukaisia koristeita.

PUNAINEN HONEY COMB

 

Kauniit mustat ja valkoiset palloviirit toimivat sekä vaaka- että pystysuorassa. Näitä 3 metriä pitkiä viirejä voi kiinnittää esimerkiksi seinälle tai ripustaa katosta tai ovenkarmista roikkumaan. Asettele juhliin buffet- tai lahjapöydän taakse ! Palloviireillä saat modernin ilmeen myös joulukuuseen.

Delight Departmentin valikoiman oman suosikkimme – Mustat ja valkoiset paperitähdet – täydentävät tunnelman. Vahvasta paperista valmistetut tähdet voi ripustaa roikkumaan tai asetella hyllynpäälle tai lattialle. Paperitähdet myydään kahden kappaleen paketeissa. Toinen tähti on halkaisijaltaan 40 cm ja toinen 30 cm. Kokoerot tuovat hauskasti vaihteulua ja mutta myös tasapainoa somistuksiin. Valoa näihin kauniisiin tähtiin ei saa.

JOULUA MUSTA

image (1)

Delight Departmentin paperiset tarjoiluastiat ovat ihastuttavia ! Valikoimastamme löydät tällä hetkellä kaksi tuotetta. Kätevät valko-hopeat tarjoilukupit pikkuherkkujen kuten pähkinöiden, popcornin tai karkkien tarjoiluun. Pienet muffinivuoat yllättävät herkuttelijat hauskoilla teksteillä pohjassa !

baking-wrappers (1)

food-cups (2)

Delight Departmentin somisteet sopivat myös arkeen. Kauniit palloviirit ja tähdet ovat kaunis sisustuksellinen yksityiskohta ihan ympärivuoden. Voit sijoittaa paperitähtiä esimerksi hyllylle nuoren huoneeseen tai työpisteeseen. Palloviirit ovat kauniita esimerkiksi eripustettuna eteisen oven pieleen, peilin- tai sängynpäädyn ympärille.

Delight Department tuotteiden valikoima verkkokaupassamme tulee varmasti laajentumaan jatkossa. Kerrothan meille mikäli kaipailet jotain tiettyä somistetta, niin voimme tilata sen sinulle!

 

Mukavaa viikkoa!

Tiina